Hallat ry

Etusivu » Toiminta » Liikunta

Liikunta

Tulevan viranhaltijan tulee hankkia hyvä pohjakunto ennen työelämään lähtemistä ja mikä parasta, tämän voit hankkia yliopiston liikuntapalveluja käyttämällä yhdessä hallintotieteilijätoverien kanssa. Atalpa tarjoaa loistavat urheilumahdollisuudet aivan yliopiston kupeessa. Tampereen yliopiston hallintotieteitä opiskelevien ainejärjestöllä Staabilla on varattuna Atalpasta liikuntavuoroja, joihin saavat osallistua kaikki hallintotieteiden opiskelijat, kunhan maksaa Atalpan kertamaksun tai omistaa kausikortin. Staabin järjestämästä liikuntatoiminnasta tiedotetaan Hallintotieteiden liikuntaryhmässä.

Hallat tarjoaa myös itse liikuntamahdollisuuksia. Viime vuosina Hallaväki on esimerkiksi osallistunut yliopiston palloilusarjoihin, pelannut porukalla ulkopelejä Tampereen lähimaastossa sekä käynyt Megazonessa. Hallojen järjestämistä liikuntatapahtumista ilmoitettaan eritoten sosiaalisen median kanavissamme, sähköpostilistallamme sekä täällä nettisivuilla.