Hallitus

Hallat ry:n sääntöjen mukaisesti ainejärjestössä ylintä päätösvaltaa käyttää vuosittain valittava hallitus. Hallitus ohjaa ainejärjestön toimintaa jäsenistön toivomaan suuntaan.

Hallitus järjestää erilaisia tapahtumia syyskokouksen hyväksymän toimintasuunnitelman perusteella. Hallituksen vastuulla on myös yhteistyö erilaisten toimijoiden kuten Kunta- ja aluejohtamisen opintosuunnan (KAJO), Tampereen yliopiston, Johtamisen- ja talouden tiedekunnan ja ammattijärjestöjen sekä muiden opiskelijajärjestöjen kuten Treyn, Johto ry:n ja muiden ainejärjestöjen kanssa. Ainejärjestön toimintaa ja sen hallitusta johtaa puheenjohtaja.

Hallitus valitaan aina vuosittain syyskokouksen yhteydessä. Marras-joulukuussa järjestettävässä syyskokouksessa jokaisella ainejärjestön jäsenellä on mahdollisuus päästä mukaan hallitukseen. Jokaisella hallituksen jäsenellä on oma vastuualueensa.

Hallituksen kokoonpano vuonna 2026:

Leevi Koivula
Puheenjohtaja ja koulutuspoliittinen vastaava
leevi.koivula(at)tuni.fi

Milla Uramo
Varapuheenjohtaja, suhdeasia- ja työelämävastaava ja tuutorointivastaava
milla.uramo(at)tuni.fi

Aapo Johansson
Tilavastaava ja sihteeri
aapo.johansson(at)tuni.fi

Viivi Kautto
Talousvastaava, tapahtumavastaava ja viestintävastaava
viivi.kautto(at)tuni.fi

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑