Hallitusblogi: KAKSin seminaarissa Helsingissä

wp_20170215_10_52_38_pro1
Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat väittelivät eloisasti Kunnalisalan kehittämissäätiön järjestämässä Vaalitaanko hyvinvointia – Entä kansantalous? -seminaarissa Helsingissä.

Kirjoittanut Hallojen armoitettu varapääministeri Petteri Matintupa

Hallakansa ja heidän staabilaiset ystävänsä matkasivat 15.2. Kunnallisalan kehittämissäätiön järjestämään Vaalitaanko hyvinvointia – Entä kansantalous? -seminaariin Helsinkiin. Matkaan lähdettiin enemmän tai vähemmän virkeinä aamukuudelta Tampere-talolta kohti Helsinkiä ja Finlandia-taloa. Matkalla erityistä huomiota herättivät Linnatuulen remontti ja uudistunut kokonaisilme. Puheita nostattivat vessassa kaiuttimista kuuluvat pirteät linnun viserrykset. Kuuluvatko pikkulintujen äänet vessaan? Siinäpä vasta kysymys. Finlandia-talolle saavuttuamme jonotimme itsellemme tyylikkäät nimikortit ja jätimme vaatteemme narikkaan, minkä jälkeen meitä odottikin jo kahvitarjoilu maittavine leivonnaisineen.

Aivan seminaarin alun puheenvuoroista ei juurikaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Yleisön sytyttivät kuitenkin HUS:n toimitusjohtaja Aki Lindén ja Pihlajalinnan varatoimitusjohtaja Juha Rautio voimakkaine kannanottoineen. Erityisesti Lindén oli puheissaan suorasanainen ja syytti hallituksen valmistelemaa sote-mallia kansantaloudellisesti kalleimmaksi mahdolliseksi malliksi. Lindén herätti yleisöä myös kertomalla tietävänsä markkinoiden kannalta parhaan liiketaloudellisen bisnesmallin mikäli sote-markkinat todella avataan kokonaan. Jäämme siis odottamaan Lindénin mahdollista lähtöä yrittäjäksi tulevaisuudessa.

Kuultuamme yleisön värikkäitä kannanottoja kuultuihin puheenvuoroihin ja puhujien maltillisia vastauksia kannanottoihin päädyimme vähitellen viettämään taukoa, jonka jälkeen vuorossa oli eduskuntapuolueiden puheenjohtajapaneeli. Paneelista muodostui nopeasti kiihkeästi esiintyneiden Vihreiden Ville Niinistön ja Vasemmistoliiton Li Anderssonin sekä Kokoomuksen Antti Häkkäsen välinen debatti. Niinistö oli aktiivinen, mutta Andersson oli kuitenkin opposition väkevin voima. SDP:n Antti Rinne horjui argumentoinnissaan eikä noussut esille kiivaaksi kohonneessa väittelyssä. Häkkänen pysyi rauhallisena ja  verbaalisen akrobatian avulla piti asemansa ollen hallituksen edustajista vahvin. Keskustan Anu Vehviläinen ja Perussuomalaisten Pirkko Mattila ottivat väittelyssä sillanrakentajan roolin.

Seminaarin kohokohta oli kunnianarvoisan presidentti Tarja Halosen saapuminen puolisonsa tohtori Pentti Arajärven kanssa saliin jakamaan Arjen turvaaja -huomionosoituksia. Seminaarin päättymisen jälkeen vaelsimme runsaina notkuneiden pitopöytien ääreen. Lounaaksi nautimme muun muassa erinäisiä salaatteja ja lohta. Ruokakeskusteluissa nousivat esiin muun muassa Antti Mykkäsen lausumat päätössanat ja etenkin maakuntauudistuksen jälkeisen julkishallinnon rakennemallin nimittäminen pyhäksi kolminaisuudeksi ja vertaaminen triangeliin, jolla Mykkänen myös tahditti puhettaan. Jälkiruokakahvin jälkeen suuntasimmekin jo takaisin kohti Tamperetta, mihin saavuimme teeaikaan. Päivän annin voisikin tiivistää kolmeen asiaan: hyvää ruokaa, hyviä puhujia ja leppoisa reissufiilis. Me opiskelijat kiitämme Kunnallisalan kehittämissäätiötä kutsusta seminaariin!

Etkö päässyt mukaan KAKSin seminaariin? Ei hätää, sillä seminaari on katsottavissa täällä.

Kommentointi on suljettu.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: