Hallojen hallitus vuosimallia 2017 on järjestäytynyt

Hallojen hallitus vuosimallia 2017 on järjestäytynyt keskiviikkona 4.1. hyvin hämärässä Toas Pekolan kerhohuoneessa pidetyssä järjestäytymiskokouksessaan. Tänä vuonna varapääministerinä (eli varapuheenjohtajana) toimii Petteri Matintupa, talousministerinä Aila Halsinaho, viestintäministerinä Maija Sieppi, tapahtumaministerinä Saara Asikainen, rekrytointiministerinä Jesse Tauriainen sekä suhdeasiainministerinä Juulia Koivisto. Järjestäytyminen sujui rauhallisissa merkeissä, eikä pestien jakaminen aiheuttanut erityisen dramaattisia sapelinkalisteluja. Kokouksessa suunniteltiin myös vuoden 2017 hallaohjelmaa, josta on tulossa jälleen monipuolinen ja hyvin kiehtova. Seuraa siis tiedotustamme!

KAJO mainostaa retroillen

Toimistollemme saapui tällä viikolla tavallista hienompi lähetys, joka sisälsi kunta- ja aluejohtamisen opintosuunnan (KAJO) uusinta uutta markkinointimateriaalia. Kerrassaan upeiden vintagehenkisten julisteiden ja tarrojen takana on KAJOn tutkija Henna Paananen. Materiaali on retrohenkisyydessään omiaan houkuttelemaan tyylitietoisia nuoria (ja miksei hieman vanhempiakin) kunta-alan opintojen pariin, ja sitä alettiinkin levittää välittömästi eteenpäin niin yliopiston kuin  tamperelaisten lukioidenkin ilmoitustauluille. Toivottavasti mainokset onnistuvat johdattamaan mahdollisimman paljon uutta verta kunnallisalan kummalliseen ja ah niin kiehtovaan  maailmaan.

WP_20160111_14_48_10_Pro

Silminnäkijän kertomus Tamyn kokouksesta

Kirjoittaja: Kai Kinnunen

Viime aikoina on puhuttanut Tampereen korkeakoulujen valmistelema keskinäinen yhteistyö, johon myös opiskelijat haluaisivat vaikuttaa. Tampereen yliopisto suunnittelee yhdessä TTY:n ja TAMK:in kanssa uudenlaista korkeakoulua, jonka toteutuminen vaatii Eduskunnan hyväksynnän. Ainakin Tamy on kritisoinut menettelyä huonosta tiedotuksesta ja avoimuuden puutteesta. Continue reading ”Silminnäkijän kertomus Tamyn kokouksesta”

Kentältä kuuluu kummia

Hallain propagandanministeriön kirjaamossa vastaanotettiin 29.4.2013 klo 15.51 Tampereen yliopiston kunnallisalan opiskelijoiden alkoholilainsäädännöllisteknillinen jaoston, omien sanojensa mukaan, Lounais-Suomen aluehallintovirastolle toimittama kantelu, joka koskee epäiltyä laitonta alkoholijuomien ja väkiviinan myyntiä Salon kaupungin alueella.

Vaikka Hallat ry:n hallitus suhtautuu toistaiseksi hieman skeptisesti siihen, onko se kutsunut koolle edellä mainitun jaoston, jonka kokoonpano on toistaiseksi pysynyt hämärän peitossa, päätti se julkaista toimitetun kantelun hallain virallisella verkkosivulla.  Continue reading ”Kentältä kuuluu kummia”

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑